28.4.13

Argo (2012)

1. Opettele roolisi kunnolla jos haluat pysyä hengissä.
2. Jopa apinan voi opettaa ohjaamaan elokuvia.
3. Jos elokuvassa on hevosia, se on länkkäri.
4. Jos olet pissinyt jonkun kanssa, olette tuttuja.
5. Iranissa soi säkkipilli.
6. Kanssakäyminen turvatarkastajien kanssa on varsinaista farsia.
7. Kuvakäsis täytyy esittää äänitehosteiden kera.
8. Autolla ei saa pysäytettyä lentokonetta.

24.4.13

Kimssi pyoryugi (2009)

1. Jos hyppäät sillalta, laita silmälasit taskuun.
2. Puhelinmyyjät saavat sinut kiinni autiolta saareltakin.
3. Älä hyppää sillalta ellet osaa uida.
4. Makeat kasvit itkettävät.
5. Jos et saa nuotiota syttymään, polta hermotupakka.
6. Kalat ovat itsekkäitä ja linnutkin vittuilevat.
7. Pyykinpesuaineella voi kalastaa.
8. Miksi mennä ulos, jos on internet.
9. Kadut ennen pitkää, jos et maista sinulle tarjottuja ruokia.
10. Luottokortista on eniten hyötyä paskan kaapimisessa.
11. Edes linnunpelätin ei kestä sydänsurujen vuodatusta loputtomiin.
12. Nuudelien toimittaminen autiolle saarella on saakelin työlästä.
13. Luottoyhtiöt riistävät sinulta paljon. Valtio riistää loputkin.

19.4.13

Blancanieves (2012)

1. Jos olet surullinen, paijaa kukkoa pöydän alla.
2. Kuvaaminen kliimaksin aikana ei ole suotavaa.
3. Kun lapsi on saatu ulos, äiti jätetään kuolemaan.
4. Nuoret hoitsut ovat juonivia paskiaisia.
5. Jos joku kuolee juhlissasi, värjää mekkosi mustaksi.
6. Huono äiti ei anna pitää pitkää tukkaa.
7. Kukko kuulostaa pirikellolta.
8. Kun kuvautat itsesi kuolleen kanssa, hymyile.
9. Kääpiöt taistelevat kääpiöhärkien kanssa.
10. Nauta ei opi kerrasta. Eikä kymmenestä.
11. Punainen ruusu areenalla on pahaksi terveydelle.
12. Jos et osaa lukea, älä laita puumerkkiäsi paperiin.
13. Kääpiöt ovat iloisia veikkoja - paitsi kostaessaan.
14. Kymmenellä sentillä pääset pussaamaan kaunotarta.
15. ...jos pussaat ilmaiseksi, hän itkee.

14.4.13

Dancer in the Dark (2000)

1. Työnteko on hauskinta laulaen.
2. Jos saat potkut, tanssi junaradalla.
3. Ken elokuvan tapahtumia ääneen selostaa, löytää ystävän.
4. Jos poistut teatterista ennen elokuvan loppua, se ei pääty koskaan.
5. Älä unelmoi. Saatat menettää kätesi.
6. Kun pomo poistuu, tehdasväki aloittaa tanssin.
7. Tukkijunilla kuljetetaan tanssivia tukkijätkiä.
8. 60-luvun yöt ja päivät olivat oransseja.
9. ...paitsi oikeussalissa.
10. ...ja potilastiedot luovutettiin niitä kysyvälle.

13.4.13

Rise of the Guardians (2012)

1. Jos haluat herättää huomiota, ravista tonttua.
2. Kieli voi jäätyä jääpuikkoon kiinni.
3. Jos tulee hätä, paina revontulinappia.
4. Jos maassa on kukka, siitä on saattanut mennä pupu.
5. Puput pelkäävät korkeita paikkoja.
6. Pääsiäimunat voivat räjähtää.
7. Nukkumatti on taitava ruoskimaan.
8. Kananmunat kasvavat kukissa.

12.4.13

Tropa de Elite 2 - O Inimigo Agora É Outro (2010)

1. Mafia ei ole pelkästään pastanpupeltajien juttu.
2. Jos vangit karkaavat, tilaa kahvi.
3. Älä teurasta vankia ihmisoikeusaktivistin syliin.
4. ...paitsi jos haluat miellyttää kansaa.
5. Ennen olivat huumeet. Nyt on kaapeli-tv.
6. Juhlapuhe aloitetaan kahdella laukauksella.
7. Jos haluat puhua poikasi kanssa, haasta hänet judomatsiin.
8. Aina voi mennä vähän vielä huonommin.

10.4.13

The Gold Rush (1925)

1. Alaskan naiset ovat kamalia ihmisiä.
2. Älä pussaa. Valokuva menee pilalle.
3. Sytykkeeksi käy etsintäkuulutus. Varsinkin oma.
4. Teltasta saa kelpo leijan.
5. Keitetyn kengän päällinen on parempaa kuin pohja.
6. Älä tapa kanaa, ellet ole varma sen identiteetistä.
7. Vyön voi korvata kävelykepillä tai talutushihnalla.
8. Lankuta pihalla jos haluat sisälle lämpimään.
9. Tieto treffeistä saa miehen rikkomistuulelle.
10. Sanomalehden voi uusiokäyttää pitsipöytäliinana.
11. Jos olet kahden nälkäisen miehen kanssa majassa keskellä lumimyrskyä, älä syö koko kynttilää yksin.


2.4.13

Jurassic Park (1993)

1. Jos mies ei halua lapsia, laita hänet kahden lapsen kanssa T-Rexin aitaukseen.
2. Jos et saa turvavyötä kiinni, laita se solmuun.
3. Jos jokin painaa paljon, se myös maksaa paljon.
4. Nörtit eivät osaa ajaa autoa.
5. Jos kylmälaitteista katkeaa sähköt, syö kaikki jäätelöt.
6. Eläintarhan varaston tarvikkeistoon kuuluvat mm.  taisteluhaulikot.
7. Dinosauruksen voi laittaa pakastimeen.

The Kid (1921)

1. Äitiys on synti.
2. Vauva olalla on kuin risti Jeesuksen selässä.
3. Jos valokuva palaa vahingossa nurkasta, polta se kokonaan.
4. Teekannusta saa hyvän tuttipullon.
5. Tuoli on köyhän miehen potta.
6. Kun enkelit tappelevat, höyhenet pöllyävät.
7. Päiväpeite käy ponchosta, mikäli siinä on reikä.